Alaskan Tlingit heimon kuvaus kuinka ”puut ja ihmiset ajelehtivat ohi nopeassa virrassa” kertoo, että kyseessä ei ollut pelkkä seesteinen tulva, vaan että kyseessä on ollut koko merta myös pinnan alla liikuttanut Hypertsunami; kuohu, jossa veden tilavuutta laajensi myös siihen sitoutunut happi. Meri oli kuin ravisteltu limonadipullo: sen tilavuus ei pysynyt vanhassa uomassaan. Lisäksi aallot ovat olleet käsittämättömän korkeita, pitkiä ja leveitä, johtuen mannerlaattojen ennenäkemättömän laajasta ja voimakkaasta liikehdinnästä, keskiselänteen maanpäällisten osien romahtamisesta, tuliperäisestä toiminnasta ja villiintyneistä ilmasto-olosuhteista.

 Näissä olosuhteissa ei olisi mikään ihme, jos lukuisia lajeja kuolisi yhtäkkisesti sukupuuttoon, tai vähenisi niin merkittävästi, että kanta kuolisi lopullisesti muutamassa vuosisadassa. Kokonaisten lajien selittämätön katoaminen sai myös Charles Darwinin pohtimaan Lajien syntyä varten keräämässään materiaalissa näin:

 ”Mieleen tulee vastustamattomasti ajatus jostakin suuresta katastrofista, mutta että eläimet, sekä suuret että pienet, tuhoutuisivat tällä tavalla Patagonian eteläosassa, Brasiliassa, Perun Kordillieereilla, Pohjois-Amerikassa aina Beringin salmea myöten, meidän on ajateltava jotakin, joka on ravistellut koko maapalloa.”

 Charles Berliz puolestaan toteaa, että vakuuttava osoitus maailmanlaajuisen tulvan äkillisyydestä on yhä nähtävissä arktisen alueiden eläinjäännöksissä. Siellä miljoonat eläimet kuolivat äkkiä, geologisesti katsoen verrattain hiljattain ja pakastuivat ikuisen roudan mutaan ja jäähän. Oli kuin suuret laumat laiduntavia tai metsästäviä eläimiä olisi pyyhkäisty äkillisten suurten tulva aaltojen mukaan. Ne huuhtoutuivat kuin meressä ajelehtiva roina vuoksiaallon mukana ja jäivät joukoittain mantereiden poikki ulottuville vuorovesivyöhykkeille Kandassa, Alaskassa ja Siperiassa. Niitä on siellä vieläkin miljoonittain suurina luukasoina ja usein myös lihat ja nahat ovat säilyneet ja niitä kaivetaan monesti esiin ikiroudasta kaivostöiden yhteydessä.

 New Mexikon yliopiston arkeologian professori Frank Hibbon kävi tällä seudulla tutkimassa Alaskan mammutteja ja kertoi niistä sekasortoisista esihistoriallisten eläinten jäännöskasoista, joita roudasta löytyi ja joissa oli hevosten, biisoneiden, sapelihammaskissojen, leijonien, kauriiden, karhujen ja mammuttien jäätyneitä jäännöksiä:

 ”Näissä kasoissa on sekaisin jäätyneinä eläinten vääntyneitä osia ja puita, jäälohkareita ja turve- ja sammalkerroksia. Näyttää siltä, kun koko Alaskan eläin- ja kasvimaailma olisi äkkiä jäätynyt kesken liikkumisensa jossakin kymmenen tuhatta vuotta sitten tapahtuneessa katastrofissa, ja jäänyt kuollessaan kaikkiin mahdollisiin asentoihin. Raajoja ja vartaloita, päitä ja kappaleita löytyi kasoissa, tai erilleen hajonneina. Eläimet olivat repeytyneet kappaleiksi ja kappaleet hajaantuneet pitkin maata, vaikka ne saattoivat painaa useita tonneja…”

 Kuinka pelkkä tulva voisi aikaansaada näin valtavaa hävitystä, joka murskaa massiivisia, tonnien painoisia eläimiä kappaleiksi. Palaamme siihen tuonnempana…

 Myös Keski-Euroopassa, on luolissa ja vuorenhuipuilla monien eri eläinten valtavia hautausmaita, joissa lojuu Sarvikuonoja, hevosia, leijonia, kauriita, visenttejä, susia, kaikki samoissa luukasoissa joka osoittaa miten nopeasti vaara iski ja miten turhaan ne pyrkivät pelastautumaan.

 Immanuel Velikovsky valaisee asiaa puolestaan näin: Monin paikoin kaikilla mantereilla on löytynyt samoista sekasortoisista kasoista sekä merieläinten, että napaseutujen maaeläinten, että tropiikin eläinten luita. Niitä on Cumberlandin luolassa Marylan...