Hetkeä ennen tuhoisaa ketjureaktiota, mannerjään reunaan kertyneet poikkeuksellisen suuret jääjärvet lepäsivät vielä siinä kuopassa, jonka kilometrien paksuinen jää oli maahan aikaisempien vuosituhansien kuluessa painanut. Luonnollisesti järvet levisivät myös laajalle maapainuman ulkopuolelle, maaston muotoja mukaillen, laaksoja ja alavaa maata täyttäen.
Kun jäämassa vetäytyi Etelä-Ruotsista kohti pohjoista, paljastui jään alta vähitellen syvänne, joka oli jäiden vielä entisestäänkin alemmas painamisen jäljiltä luontainen vedenpurkureitti. Se noudatteli alavan maan ja suurten järvien linjaa ja sen itäinen ulospurkautumispää osoitti sopivasti kohti ”Norjan hautaa”, joka on syvänne Norjan etelärannikon ja silloisen Doggerlandin välissä. Kun viimeinen suuri jäätulppa antoi yllättäen periksi, toisiinsa yhtyneet, syvät ja korkealle patoutuneet jääjärvet lähtivät purkautumaan sen kautta yhteisvoimin, valtavalla kuohulla ja toinen toisiinsa virraten. Koska pullistunut Doggerland sulki Englannin kanaalin puoleisen reitin ja vesi hakeutuu purkautuessaan syviin uomiin, vesimassa liikkui Norjan haudassa kuin ohjus. Se purkautui Britannian pohjoiskärjen ja Färsaarten välistä paksun merijään alle, joka nosti sen virtauspainetta entisestään. Koska paine halusi ulos mahdollisimman nopeasti, virran suunta kääntyi kohti etelää, jossa vapaa veden raja odotti. Linjausta edisti myös meren syvänne, jonne virtaava vesi luonnollisesti etsiytyi ja jonne se sopivasti mahtui. Virtauspaine synnytti Irlannin luoteispuolelle massiivisen virtausjäljen, ennen kuin se törmäsi tuolloin suhteellisen pystysuoraan ja korkeaan Atlantin keskiselänteen kohtaan, aikaansaaden valtavan vedenalaisen maanvyöryn, josta myöhemmin tapahtunut Storegga Slide (Nykytiedon valossa hieman myöhemmin Atlantilla tapahtunut maanvyöry, joka aikaansai myös suuren Tsunamin) on vain kapea aavistus. Samalla saapuvan veden massan paino alkoi nitkauttaa meren pohjaa hieman alaspäin…
Maanvyöry ja sitä seuraava ”kakkostsunami” on sekin kuitenkin vain pieni esinäytös, sillä ketjureaktion seuraava vaihe käynnistyy, kun valtaisa maanvyöry laukaisee vedenalaisen maanjäristyksen ja myös odottavat Pohjois-Amerikan supersuuret jääjärvet ja patoutuneet merialueet yhtyvät myllerrykseen, vesimassojaan kaakkoon päin painoksi vuodattaen.
Vääntyneeseen maankuoreen varastoituneet paineet lähtevät liikkeelle kun pohjoisia osia painava valtaisa massa vaihtaa hyvin äkillisesti paikkaa. Suunnattoman veteen sitoutuneen painon siirtymisessä, tapahtuu vaihe kolme: Mannerjäiden tuntumassa oleva lommo oikaisee ”välittömästi” suuren osan nousuvarastaan ja ”loputkin” vedet virtaavat järvistä pois: maa nousee huokaisten, ehkä vain vuorokausissa ja vastaava... https://www.bod.fi/kirjakauppa/atlantis-ja-jaeaekauden-lopun-katastrofi-r-a-karmanen-9789523390676
