”Sen salmen edessä, jota te kutsutte Herakleen pylväiksi (Gibraltar), oli näet saari, yhtä suuri kuin Libya ja Aasia yhteensä ja sen ajan matkustajat saattoivat mennä siitä toisille saarille ja niitä edelleen mannermaalle, joka ympäröi tuota varsinasta valtamerta… Mutta sitten myöhemmin, yhden ainoan hirvittävän päivän ja yön kuluessa, syntyi tavattoman ankaria maanjäristyksiä ja puhkesi vedenpaisumus; maa nieli yhtäkkiä teidän sotajoukkonne, ja samalla Atlantis-saari vajosi meren syvyyteen ja katosi näkyvistä.” (Platon: Timaios s. 168-169)

 Nämä dramaattiset, Platonin ylöskirjaamat sanat ovat peräisin muinaisen Egyptin historiantiedoista. Platon kuvaa yksityiskohtaisesti, niihin nojaten, kuinka kadonneen mantereen yhteiskuntajärjestys toimi, minkälainen sen kansanluonne oli, miltä pääkaupunki näytti ja kuinka se katosi jälkiä jättämättä.

 Vielä nykyajallakin, maailman ehkä arvoituksellisin kansakunta: Baskit - jotka eivät ole geneettistä sukua eurooppalaisille ja joiden kieli poikkeaa muun Euroopan kielistä täysin - muistaa tulleensa meren saarelta jonka nimi oli Atlaintica. Heidän mukaansa saarella asui voimakas merenkulkukansa, joka upposi Atlantilla hirvittävän mullistuksen seurauksena. Pieni osa selvisi ja pääsi turvaan Biskajan lahdelle ja Pyreneiden vuoristoon.

 Vaikka Baskien kieli ei muistuta mitään Euroopan kielistä, sille löytyy hyvin suurta vastaavuutta yllättävältä taholta, nykyään suuren meren takaa, Pohjois-Amerikasta. Sanotaan että heidän kielensä Euskara muistuttaa Nahuatlin ja Algonquin-Lenapen intiaanikieliä niin paljon, että yhteneväisyydestä ei voi erehtyä. Myös muissa Pohjois-Amerikan intiaanien kielissä on vastaavuuksia arvoituksellisiin Baskeihin ja heidän kieleensä.

 Toinen kansakunta, joka myös elää suuren meren toisella laidalla, ovat kyseistä Nahuatlia puhuvat Atsteekit, jotka sanovat olevansa peräisin saarelta, jonka nimi on Azlan, tai Atlan.  Sana Atsteekki tarkoittaa Atstlanista, eli valkeasta maasta peräisin olevaa.

 Myös Intian kansalliseepoksessa Mahabharatassa mainitaan Atala-niminen saari, joka upposi läntiseen mereen suuren sodan seurauksena. Atalan asukkaiden sanottiin olevan valkoisia ihmisiä, jotka eivät koskaan nuku tai syö. Myös Herodotos kuvailee Historiassaan Atlantteja  hyvin samaan tapaan: he ovat ihmisiä jotka "eivät koskaan uneksi tai syö mitään elävää". Faaraoiden ajan Egyptiläiset puhuivat saaresta jolla muinoin asui kultainen lohikäärme. Myös Kelttien Avalon, joka oli myyttinen saari jossakin Brittein saarten lähistöllä ja jossa Merlin ja Kuningas Arthur vaikuttivat, muistuttaa sekä paikkana että sanana kaukaista ihannevaltiota.

 Piktit, jotka olivat Brittein saarten alkuperäisiä asukkaita, kauan ennen muinaisia Kelttejä, ja jotka rakensivat nuo ihmeelliset monoliitit, maakumputemppelit, ja observatoriot, omasivat mm. samanlaisen matrilineaarisen vallanperimyslinjan kuin Platonin kuvaamassa Atlantiksessa oli: yksi pääkuningas käytti rajoitettua valtaa suhteellisen itsenäisten paikallishallitsijoiden yli.

 Piktien kansan viisaudesta ja ehkä vanhuudestakin antaa jonkinlaisen käsityksen muinaisen Piktipäällikön sanat, jotka hän lausui Roomalaiselle Calgacus Tacitukselle n. 2000 vuotta sitten: "Me, maan rauhallisimmat asukkaat, viimeiset vapaat, olemme suojautuneet syrjäisyyteemme ja nimeämme peittävään hämärään... Meidän takanamme ei ole enää ketään, mitään kansakuntaa. Vain aaltoja ja kalliota!"

 Piktien oletetaan saapuneen hyvin kauan sitten Brittein saarille Baskimaalta, sillä he olivat alun perin samaa kansaa.

 Tähän samaan ”Euroopan alkuperäisväestöön” Piktien ja Baskien lisäksi kuuluivat todennäköisesti myös Skandinavian pohjoisosia asuttaneet Alkusaamelaiset. Geneettisten ja kielellisten yhteneväisyyksien lisäksi heitä yhdistävät myös ns. Ogham riimut: Pohjois-Skandinaviasta löydettiin 1600-luvulla ns. Käymäjärven kivi, jossa on käytetty samanlaisia riimuja kuin Brittein saarilla. Tekstin muoto, alkuperä ja tulkinta ovat kuitenkin vielä kiistanalaisia. Paras ja todennäköisin tekstin tulkinta kuuluu: ”Paikka kyläkunnan rahdille.” Kiven teksti ei ole mitenkään mullistava, mutta sen kuvaama yhteneväisyys Brittein saarten pohjoisosiin, mistä ns. Ogham riimuja ainoastaan löytyy, kylläkin. Irlannista löydetty, Ogham riimuilla kirjoitettu muinainen viestisauva puolestaan vahvistaa yhteyden myös toisin päin: Siinä lukee: ”Laivat Finicasta (Suomesta), lasti laiturissa.” Samaan kansaan kuuluneet ovat käyneet kauppaa hyvinkin pitkään, ennen kuin jokin tekijä on saanut yhteyden särkymään ja veljeyden siteen unohtumaan. Riimut ovat ajalta ennen viikinkejä ja todennäköisesti periytyivät näille huomattavasti myöhemmin esiintyneille pohjoisille kansoille, muuntuneessa muodossa.

 Kuinka Saamelaiset ”Baskipiktit” päätyivät niin pohjoiseen? Vanha Saamelainen legenda kertoo että heidän muinaiset esi-isänsä seurasivat ”suuren jään” reunaa ja löysivät sen takaa elinkelpoista maata. Ehkä tämä tarkoittaa aikaa noin kymmenen tai yksitoistatuhatta vuotta sitten, jolloin jäämassa peitti yhä pohjolaa, mutta oli kuitenkin jo sulanut Norjan lähirannikolta, ja katastrofin jälkeinen mannerjään ”loppu” suli vähitellen kutistuen reunoiltaan kohti Ruotsin Lappia. Norjan rannikkoa seuraamalla, joko merikelpoisilla veneillä ja osin maitse, Brittein saarten pohjoiskärjestä, Shetlannin saaren kautta, ei ole kovin pitkä matka muinaisen mannerjääkilven suojaamalle rauhalliselle pohjoispuolelle.

 Ehkä Norjan rannikkoa jo ennen katastrofia ja läpikulkevia Piktejä asuttanut Fosnan kulttuuri selvisi katastrofista osittain korkeiden vuorten ansiosta. Tämä selittäisi myös sen, miksi