Noin 14 000 vuotta sitten jääkauden jäämassojen sulaminen voimistui äkillisesti. Muutamassa tuhannessa vuodessa paikoin jopa kolme kilometriä paksu mannerjää vetäytyi nopeasti kohti pohjoista. Erittäin lämpimät kaudet, jolloin talvilämpötila nousi paikoin jopa 25 astetta muutamissa vuosikymmenissä, vuorottelivat kylmempien jaksojen kanssa. N. 11 500 vuotta sitten mannerjää oli Suomen osalta salpausselkien kohdalla. Etelä Ruotsi oli vapaa jäästä, samoin Norjan rannikko. Skandinavian pohjoisosia vielä peittäneen paksun jäämassan eteläpuolella oli suuri Baltian jääjärvi, joka oli useita kymmeniä metrejä merenpintaa korkeammalla. Sen tuntumassa oli Vienan jääjärvi, jonka tuntumassa puolestaan Komin suunnaton jääjärvi, yli sata metriä meren pinnan yläpuolella. Uralin laaksoyhteyden takan väijyi myös valtava Uralin jääjärvi. Lähes koko jääkauden massa oli vielä sitoutunut samalle alueelle, mutta nyt suurelta osin vetenä. Se painoi maankuorta edelleen lommolle ja oli aikaansaanut vastaavan kuplamaisen paiseen ”heikkoon kohtaan”, Atlantin keskiselänteen tienoille, koska merellinen basalttikuori on ohuempi ja meren massa väistyy, kun sen vesi hajaantuu vähitellen maailman meriin.
Skandinavian eteläpuolella oleva mannerjää suli ja vetäytyi siis nopeasti. Suunnattomat vesimassat odottivat irtipääsyään, kunnes ketjureaktio käynnistyi. Tiedämme että Keski-Ruotsin tienoilla Billingen Bergvikissä oli heikko kohta, josta maakannas murtui. Suunnattomat vesimassat syöksyivät jylisten kannaksen yli, raivaten maata tieltään. Veden tuhovoima on ollut monin verroin suurempi, kuin nykyajalla tapahtuneet tuhoisat Tsunamit.
Tapahtuu seuraavaa: Euroopan pohjoisosien maankuorta painava massa vapautuu hyvin nopeasti, kun yhtyneet jääjärvet, jäähyllyt ja lohkareet, joissa on kiinni myös maa-ainesta ja siirtolohkareita, vyöryvät Etelä-Ruotsin ja Skagerragin kautta, koko merta voimakkaasti eteenpäin ajaen. Koska paine vapauttaa litistynyttä maankuorta, se nousee jonkin verran lähes välittömästi, ja Atlantin keskiselänteen seutua nostanut maankuoren alainen magmakupla puolestaan laskee. Massat hakeutuvat uuteen asemaan ja syntyy prekessiota, maapallon akselin huojuntaa.
Vesi purkautuu painamaan nyt keskiselänteen aluetta muutamiksi tunneiksi, kunnes hajaantuu muualle. Tämä painaa keskiselänteen magmakuplaa entisestään alaspäin. Lisäksi hypervoimakas, koko merta pohjaa myöten liikuttava Tsunami osuu Atlantin keskiselänteeseen valtavalla voimalla, useiden tuntien ja päivien ajan, saaden sen paikoin jopa romahtamaan, kuten ajoittain mm. sen keskustassa muutoinkin tapahtuu. Pääasiassa kuitenkin ennenäkemättömän suuren vesimassan poistuminen yhtäkkisesti mannerjääkuopan alueelta ja sen vyöryttyä painamaan juuri sitä paisetta, johon litistyneen maankuoren paine on ollut ohjautuneena, synnyttää ilmiön. Massojen keinahdus aikaansaa voimakkaita maanjäristyksiä jotka osaltaan edistävät tapahtumaketjua, jota ei ollut milloinkaan ennen jääkausien historiassa tapahtunut, koska yhteiset nimittäjät eivät olleet viritettyinä suurimpaan potentiaaliinsa yhtä aikaa: Maankuoren liikahtelun seurauksena myös Pohjois-Amerikan piripintaiset jääjärvet purkautuivat samalla kerralla päinvastaisesta suunnasta kohti Atlantin keskiselännettä ja maankuoressa tapahtuu samanlainen keinulautailmiö: Paine katoaa keskiselänteeltä ja sen maanpäälliset osat painuivat mereen. Kaikki tämä tapahtui geologisesti ajatellen käsittämättömän lyhyessä ajassa. Vain muutamia saaria ja pohjoisempana ollut Islanti säilyvät.
Törmäys ja magmakuplan keinulautamainen ”muljahdus” saattavat siis mannerlaatan reunat voimakkaaseen liikkeeseen, maa järisee, tulivuoria purkautuu ja maankuorta repeytyy siirroslinjojen kohdalla. Syntyy valtavia romahduksia ja merenalaisia maanvyöryjä. Koko mannerlaattateutoniikka saa liikkeestä pitkäaikaista suuntaa antavaa stimulanssia. Mannerlaattojen reunojen supermullistukset ja keskiselänteen maanpäällisten osien sortuminen ja laskeminen aikaansaavat yhdessä vielä suuremman Tsunamin: Hypertsunamin, joka saattaa liikkeeseen lainehdinnan, joka huuhtoo maapallon mantereita satojen, jopa tuhansien metrien korkuisina vesimassoina (Vertailun vuoksi todettakoon jotta on arvioitu että mikäli 5 km kokoinen ulkoavaruuden kappale osuisi mereen sopivassa kulmassa, syntyisi n. 5 km korkea tsunami).
Vesimassojen käsittämätön vyöry ja nopealiikkeinen roiskunta, yhdessä höyrystyneen ja yläilmakehään nousseen veden ja tuhkan kanssa, sekoittavat maapallon ilmasto-olosuhteet ja syntyy suunnattomia... https://www.bod.fi/kirjakauppa/atlantis-ja-jaeaekauden-lopun-katastrofi-r-a-karmanen-9789523390676
